tiistai 22. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua

Troolari Huovarin miehistö toivotaa kaikille blogimme seuraajille ja kaikille ystäville ja rakkaille Oikein Hyvää Joulua!



Tässä meidän joulukortti: Stora Äggskär Joulun alla
Ei muuten malteta olla mainitsematta, että oltiin eilen esillä YLE:n kanavilla.

Troolari Huovarin iloiset teeveestä tutut joulutontut

Linkki YLE uutisten nettijuttuun



sunnuntai 20. joulukuuta 2015

kolmastoista päivä

Eihän tänään ole kolmastoista eikä edes perjantai. On sunnuntai joulukuun kahdeskymmenes.

Eilen saatiin Airistolta syksyn ensimmäinnen saalis mistä riitti jo vähän kansilastiksikin. Ajeltiin aamulla toiveikkaana Airiston länsirannan tuntumaan ja alettiin kalastamaan.

Vetovaijereita ulos ajettaessa Rokkiallin sondikaapeli napsahti poikki. Sondiksi sanotaan troolin yläpaulaan kiinnitettyä kaikuluotainanturia. Sen avulla nähdään troolin alapaula ja myöskin voidaan tarkkailla millä korkeudella trooli ui ja miltä korkeudelta kalat menevät trooliin sisään. Sondiin johtaa erityiseltä sondivinssiltä pitkä ja vahva sähkökaapeli mitä pitkin  singnaali siirtyy kaikuluotaimen näytölle.

Huovarin sondikuvaa. Troolin yläpaulasta paksuna valkoisena näkyvään pohjaan on matkaa 23,6 m. Valkoisena  ohuena juovana näkyvään alapaulaan etäisyyttä yläpaulasta on 18m. Alapaulan yläpuolella näkyy kalaparvia.
Kuvassa Huovarin sondivinssi. Kaapeli puolataan rummulle.
Kävi ilmi, että Rokkiallin sondivinssin puolain oli mennyt rikki ja jumitti koko vissin. Sitä ei kaapeli kestänyt ja katkesi.

Ei siinä mitään, otettiin meidän sondi käyttöön. Laskettiin trooli uudestaan mereen ja alettiin kalastamaan. Sondin kuva oli aivan selvä, mutta alapaulaa ei näkynyt missään. Merenpohja ei ole tasaista peltoa. Pinnan allta löytyy vaikka minkälaisia karikoita, eikä välivesitoolia oikeastaan voi vetää ilman sondin kuvaa. Joskus menee vähän aikaa ennekuin alapaula alkaa näkyä, mutta tällä kerralla  kaikista konsteista huolimatta paula ei ilmestynyt. Samalla huomattiin meidän puolen alapaulaan menevän vetovaijerin käyttäytyvän poikkeavasti.

Kalastus piti taas keskeyttää ja vaijerit kelattiin sisään. Troolin vetovaijereista troolin paulojen siiviksi kutsuttuihin kulmiin menee harusköydet. Meidän puolen alapaulaan johdetun harusköyden sakkeli oli mennyt rikki. Pultti oli irronnut ja niin siipi roikkui troolin perässä mikä selitti sondikuvassa puuttuvan alapaulan.


Kaaviokuva paritroolauksesta. Toinen alaspäin roikkuvista kettinkinipuista troolin johtavista harusköysistä oli irronnut. Kuvasta puuttuu troolin yläpaulaan johdetttu sondikaapeli. Sondi on kiinnitetty yläpaulan keskelle.
Sekaisinhan se pyydyskin siinä tietysti meni. Ajettiin Röölään ja vedettiin trooli autolla maihin. Sitä on nyt selvitelty muutama tunti. Valmista tuli.

Lohdullista tässä päivässä oli se, että trooli säilyi ehjänä. Ei satanut eikä ollut paukkupakkasta. Saimme tehdä remontin historian lämpimimpänä joulukuun päivänä.
Niin, ja miten se 13. päivä tähän juttuun liitty? Tänään oli tämän törnin kolmastoista kalastuspäivä. Siitäköhän vastoinkäymiset aiheutuivat? Toisaalta, tekeville sattuu aina. Pari päivää vielä ja sitten aletaan joulun viettoon.






lauantai 19. joulukuuta 2015

viisi päivää jouluun

Koko päivän pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko on laskenut hetki sitten. Ulkona on kuusi astetta lämmintä ja melkein tyyntä. Muutama päivä jouluun, tämä tuntuu ihan oudolta.

Kaunis päivä on saanut veneilijöitäkin liikkeelle oikein roppakaupalla. Trolling- ja virvelivenekunnat ovat varmaan taimenen perässä. Olisihan se hienoa saada itse pyydettyä punalihaista joulupöytään.

Talviaurinko, Lilla Äggskär ja Ominaisten saari
Perämoottoriveneitä suihkii joka puolella. Yksi porhaltaa tutkakuvassa meidän ahterin takaa.
Olemme saaneet kilpaijan samoille apajille.
Tässä on asennetta. Purjevene Rymättylän eteläpuolella 19. joulukuuta.
Joulun valmistelut näyttää olevan kotona jo pitkällä. Muutama päivä vielä ja täältäkin päästään herkkujen ääreen.



perjantai 18. joulukuuta 2015

Paluu arkeen

Edellisessä postauksessa brassailtiin aurinkoisilla aamuhetkillä. Totuus on kuitenkin toisenlainen tähän aikaan tätä joulukuuta. Vettä vihmoo eikä auringonpaisteesta ole tietoakaan.

Videoklipissä vedämme Rockallin kanssa troolia Nauvon ja Rymättylän välisellä vesialueella. Samoilla vesillä kulkevat myös kaikki Turun ja Naantalin linjalaivat.Tasaisen harmaata riittää arkeen ja juhlaan. Tästä on turha hakea mitään dramatiikkaa.

Kaksoiskarit Seilin pohjoispuolella

FINNFELLOW Purhan eteläpuolella
Linkki Finnlinesin sivuille Finnfellow

keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Auringon nousu

Eilen Raimo kommentoi facebookissa meidän auringonnousukuvia. Siitä intoutuneena otettiin niitä tänään lisää. Tähän aikaan vuodesta aurinko nousee kaakon suunnalta ja kuvat on otettu Rymättylän länsipuolella Taipaluksen ja Iso-Anostin lähellä yhdeksän ja kymmenen välillä.

Aamu sarastaa Taipaluksen pohjoispuolella




Muista kuvasarjan kuvista poiketen tämä on otettu lounaan suunnalle. Juuri noussut aurinko värjää läntisen taivaan pilviä vähän iltaruskon tapaan.

Päivä on valjennut
Ja, jottei totuus unohtuisi, miksi täällä ollaan. Silakoita jahtaamassa tietenkin ollaan ja laitetaan tähän loppuun taas pari kuvaa yhdenlaisista joulusilakoista ála Chef Jussi.






tiistai 15. joulukuuta 2015

Kaamos

Eletään kaamosaikaa. Lyhyt hämärä pitkän pimeän keskellä ei taida paljon D-vitamiinivarastoja nostaa. Kalapaatilla ei, ainakaan Huovarilla, tarvita kuitenkaan mitään keinotekoisia ravintolisiä. D-vitamiinit saadaan kalasta ja C-vitamiinit hedelmistä. Näin ainakin uskotaan. Valoa kaivataan ja radion joululaulut alkaa jo riittämään. Viikon päästä päivä alkaakin jo pitenemään. Se tuntuu helpottavalta, vaikka talvi on vasta edessä.
Eilistä iltapäivää kello kolmen tietämissä.
Talven merkkejä illansuussa, kello on varttia yli viisi iltapäivällä.
Kumma kyllä, mutta tätä kaivataan vähän lisää. Vedet saisivat jäähtyä kunnolla ja lumisade auttaa siihen.
Maisemaa tältä  aamupäivältä, aurinko on juuri nousemassa kellon ollessa puoli kymmenen.




maanantai 14. joulukuuta 2015

Joulu tulee. Troolari Huovarin graavikalaresepti.

Saatiin eilen yksi siika. Graavaamme sen nyt kaveriltamme Eerolta saadun ohjeen mukaan. Reseptin olemme omineet itsellemme ja kutsutaan sitä Troolari Huovarin graaviksi.

Siika on fileoitu eilen ja graavattu ihan tavalliseen tapaan. Pikkuisen sokeria pintaan ja merisuolaa päälle. Saa kypsyä yön yli. Muut tarvittavat aineet ovat ohuen  ohuiksi siivuiksi leikattua sipulia, ruokaöljyä ja mustapippuria.
Fileestä poistetaan lihasruodot. Ylimääräinen suola on pyyhitty pois.
Seuraavaksi graavattu ruodoton filee siivutetaan ja siivut laitetaan astiaan.
Sipulisuikaleet, siiansiivut, hyppysellinen pippuria ja loraus öljyä päälle.
Ainekset sekoitetaan keskenään. Annetaan maustua ja tasaantua muutama tunti. Öljy pitää siivut tuoreina ja pehmeinä monta päivää eivätkä ne suolaannu enää lisää.
Valmista tuli. Voi nauttia miten tahansa. Tässä perinteinen ruisleipägraavi.
Graavileivät tarjoillaan tasapainotetun kompassin päältä. Muutkin tavat ovat sopivia.
Makuasioista voi aina kiistellä, kumpi on komeampi syötävä vai syöjä?
Samalla reseptillä voi valmistaa siian lisäksi lohta, taimenta ja kirjolohta. Norsseja ja muikkuja emme ole kokeilleet.