Aamuyöllä satoi hieman. Vesi ja märkä puu ovat huono yhdistelmä paatin laitojen kuiduttamista ajatellen. Rakensimme paapurin laidalle sääsuojan. Sen puolen kuiduttaminen aloitetaan ensimmäiseksi. Puuseppä veisteli pari laitalankkua valmiiksi, jotka nekin saatiin paikoilleen styyrpuurin reikää peittämään.
Alla olevasta kuvasta voi tutkia suurehkon puupaatin rakennetta. Uutta tammilankkua
väännetään kaarien päälle. kaaret ovat ns tuplakaaria eli ne on
rakennettu kahdesta 7-8 tuumaisesta lankusta kaarimallin muotoon ja
pultattu yhteen. Kaarien sisäpuolella näkyy karneerauslankut. Nekin on
ulkolaidoituksen tapaan noin 10 tuumaa leveää ja 2 tuumaa paksua
tammilankkua. Karneerauslankkuja ei ole laitettu ihan koko rungon
mitalta. Melkein kuitenkin, sillä ne toimivat rungon jäykistäjinä.
Karneeraus ei ole vedenpitävää. Ulkolaidoitus pitää veden paatin ulkopuolella.
|
Siinä ei ihan pikkuvinka riitä, kun 10 tuumaa leveää ja 2 tuumaa paksua tammilankkua väännetään paatin muotoihin pasuttamatta. Pasuttaminen tarkoittaa lankun kuumentamista kuumassa höyryssä. Pasuttamisen jälkeen paksukin lankku antautuu väännettäväksi vaikka minkälaiselle mutkalle. Meillä kun on tarkoitus laittaa lasikuitu lankkujen päälle niin laitalankkuja ei voi kastella eikä pasuttaa. |
|
|
Laidoituksen aukko pienenee. Ompa komeeta, tykkään. (Miltähän tuo maallikon silmästä näyttää?) |
|
Iltapuhteeksi kippari hioi paapuurin laidan aikasemmin kuidutetut pinnat puhtaaksi. Sääsuojan alla oli aika pölyistä tyynessä kesäillassa. |
|
Lasikuidun hiominen ei ole ihan mukavaa puuhaa. Paatin kipparikin muuttui Lumimieheksi. Tuo pusero on oikeasti musta. |
Ompa kiva seurata välillä tällaistakin projektia!
VastaaPoista