tiistai 6. elokuuta 2013

Telakassa, päivä 2.

Timpuri kun saa moottorisahan käteen niin äkkiä alkaa jälkeä syntymään. Sanoin eilen, että huonoa lankkua ei jätetä vaikka kuitu päälle tuleekin. Paatti on joskus aikaisemmin ollut sivutroolari. Sellaisessa troolileijat ovat aluksen samalla puolella toinen ahterissa ja toinen keskilaivan föörin puolella. Föörileija on sitten aina paukutellut laidan lankkuja ylös tullessaan ja suojapellin alla on lopulta tammipuukin pehmennyt. Pienen Huovarinkin leijat painavat viitisensataa kiloa kappale ja ovat tuhtia terästä.

Telakan puuseppä, Per tuhotöissä.


Tässä jo kuitenkin suunnitellaan uusia lankkuja. Siis remontti etenee.

Noin kamala reikä saatiin aikaiseksi.

Paapuurin puolella täytetään puukiiloin lankkujen rakoja. Sitä ennen kaikki riiveet on poistettu. Riive on hamppua mikä hakataan tasakylkisen veneen lankkujen väliin. Riiveyksen jälkeen sauman päälle laitetaan pikeä.
Tänään tuuli maistapäin ja lämmintä riitti. Styyrpuurin puoli oli suoraan auringossa iltapäivällä, +30 astetta. Kippari irrotti puusepän kaarien välistä katkomia lankkuja, suuria nauloja ja pultteja miltei miehen mittasella sorkkaraudalla. Illan suussa työkalu painoi jostain syystä jo liki 20 kiloa eikä enää tahtonut nousta. No nyt on kuitenkin huonot kohdat menneitä ja uutta päästään huomenna rakentamaan.

2 kommenttia:

  1. Tammeako nuo lankut? Mahtaa olla aika suolainen hinta niillä...

    VastaaPoista
  2. Tammea ovat, puutavarakaan ei ihan halpaa ole, mutta sen jälkeen kun puuseppä on niitä päivän sahannut ja höylännyt muotoon niin sitten metrihinta kohdillaan.

    VastaaPoista