sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen pakkaspäivä merellä

Edellisessä blogipäivityksessä päivittelin poikkeuksellisen lämmintä tammikuuta. Nyt siihen näyttää tulleen muutos.

Torstain perjantain välisenä yönä ajettiin paatti lossauksen jälkeen Merimaskun "kotisatamaan". Tehtiin perjantaina pieniä huoltotöitä ja tankattiin. Päästiin Jussin kanssa käymään kotona ja tänään ollaan taas työn touhussa.

Sää ja sen mukana maisemat ovat vaihtuneet lauantain aikana. Tänään merelläkin oli jo pakkasta ihan talviseen malliin ja pakkasluntakin sateli hiljalleen.

Kirkas talvipäivä, Jussin mielestä ilmassa oli jo kevättä?

Maisemat erottuu ihan toisella tavalla kun lunta on satanut pienillekin luodoille.

Mökkiläisten veneitä ei enää ole liikkeellä. Viime viikolla nähtiin kuitenkin yksi purjevene.

Sen verran oli pakkasta, että merisavua alkoi muodostumaan veden pinnalle.
  Linkki:.Ilmatieteen laitos merisavu

Jussi lossaa täkkilastia kymmenen asteen pakkasessa.

1 kommentti:

  1. Talvi tuli tänne mantereellekkin, runsaat 13 astetta pakkasta.
    Ensilumeksi riittää kuulemma senttimetri, no se juuri ja juuri täyttyy.
    Suuret kiitokset silakoista ja siioista. Niistä tulikin koko viikonloppu nautittua :)
    Oikein kalaisaa viikkoa :)

    VastaaPoista