torstai 14. tammikuuta 2016

Saalis maihin ja kotia kohti.

Kyllä tästä talvi tuli. Sitähän ei tietysti voi tietää, että tuliko kova talvi vai leuto ja milloin kevät sen talven voittaa. Aika äkkiä ja aika karuksi meidän työympäristö muuttui. Uutta jäätä syntyy saaristoon vauhdilla. Jo muutaman päivän ajan Laupusista apajille vievällä väylällä on ollut pari aika suurta jääkenttää. Niistä läpi ajaminen on vienyt aikaa.  Muuten runkoväylä on pysynyt sulana. Tänään illalla satamaan tultaessa uutta jäätä oli syntynyt kolmentoista merimailin matkalle aina Kruununmaan selältä Laupusiin saakka. Sellaista parisenttistä jääriittettä se oli, mutta näillä pakkasilla se on hetken kuluttua jo kymmen senttistä. Airistollakin seilaili jo aika suuria jäälauttoja.


Marine Trafficin sivulta kaapatussa kuvassa näkyy meidän viimepäivien reittejä. Tänään Innamon ja Pakinaisten puolivälissä olevalta Kruununmaanselältä meri oli jäässä Laupusiin saakka.
Tänään oli hieno ulkoilusää. Pakkasta kymmnekunta astetta eikä luvattu kova tuulikaan osunut meidän kohdalle. Aika raakaa tuo pakkanen ja muutamankin sekuntimetrin tuuli avoimen meren päällä on.

Birka Stockholm Rymättylän eteläpuolella. Olikohan tulossa telakalta? Harvinainen näky näillä vesillä. Kyllä sen baarista kelpaisi Saaristomeren maisemia katsella.
Aurinko on laskenut ja päivän saaliin viimeisiä kaloja nostellaan paattiin. Kalaa on tullut ihan mukavasti ja sehän lämmittää mieltä kylmästä säästä huolimatta.
Jäätä kertyy kaikkialle missä vain on ollut vähänkin vettä.

Silakat jäätyvät alumiinisiin paatin osiin kiinni.

Kalapumppu siirtää kalat pakastamoon veden avulla. Vettä siis roiskitaan oikein  reilusti ja taas syntyy lisää jäätä. Sitä sitten kopistellaan päivät pitkät lämpimiksi pois paatin kansilta.
Tänään lähdetään käymään pikaisesti kotona. Heti kun vain saadaan saalis siirretyksi maihin. Ja tietenkin, aina silloin kun ollaan kotiin lähdössä, joku pakastamon laite menee epäkuntoon. Nytkin kalapumppu on pysähdellyt monta kertaa. Minkäs teet, ääriolsuhteissa heidänkin laitteet toimivat. Ei niitä ole oikein pakkaskeleille suunniteltu.

Lauantaina tullaan jo takaisin. Kovasti arvuutellaan kuinka kauan kalastusta voidaan täällä jatkaa. Aika näyttää. Kotimainen ja läntisen naapurimaan kymmenenpäivän sääennusteet eivät oikein pitkää jatkoa meille lupaile.

Kuvakaappaus Ilmatieteen laitoksen ennusteesta

Kuvakaappaus SMHI:n ennusteesta



3 kommenttia:

  1. Vedä se koneen lauhdevesiputki sinne kannelle... niin ne(me) vanhat äijät teki.

    VastaaPoista
  2. Birka oli tulossa pois telakalta Luuonnonmaalta.

    VastaaPoista