tiistai 9. kesäkuuta 2015

Kesäkuussa mennään jo pitkällä

Parasta tässä kesällä kalastamisessa on valo. Sitä riittää läpi yön. Sen sijaan säät ja saaliit eivät ole meitä erityisemmin suosineet. Edelleenkään emme ole löytäneet silakoita meidän apajilta päivän aikaan. Troolia onkin vedetty yöt läpeensä. Silakat nousevat planktonin perässä aivan pintaan. Paatin kaikuluotainten anturit ovat reilun parin metrin syvyydessä eikä niistäkään oikein pysty lukemaan tuleeko saalista vai ei. Toisinaan tulee ja toisinaan ei. Aina kuitenkin jotain.

Tämän törnin kuvasatoa kesäkuun alkupäiviltä.

Rockallin miehistö laskee troolia illan hämyssä.
Viikonlopuina saa olla tarkkana veneilijöitten kanssa. Vaikka sää ei oikein suosinut, veneitä riitti kaikkialle. Jostain kumman syystä useat veneilijät kokevat tarpeelliseksi pyrkiä ajamaan meidän ja parivetokaverin välistä. Toistaiseksi on vahingoilta vältytty.
Kännykässä on panoraamakuvausmahdollisuus. Tuollainen syntyi Laupusten sateenkaaresta. Kuva on itäänpäin.
Aurinko on juuri nousemassa. Stora Äggskärin merimetsoluoto aamukuutamossa.
Silakan rysäpyynti näin keväisin on mitä perinteisin ja elinvoimaisin kalastusmuoto. Silakkarysiä on monessa niemessä ja lahdelmassa.

Silloin kun rysän päällä on lintuja on siellä saalistakin.
Aurinkoisena aamupäivänä on mukavaa olla töissä pienellä troolarilla ja kurvailla pitkin kaunista Saaristomerta. Talven pimeys ja kylmyys on miltei kokonaan jo unohtunuttta menneisyyttä, vaikka tulevaisuudessa ne onkin taas edessä.
Kunnon rysäkalasatsi odottaa maihin siirtoa. Fiskari on hymyssä suin.
Täyslasti rysäkalaa lipuu Laupusten rantaan.
Ja tässä tuodaan lastillinen rysäsilakkaa Taivassalon Tuomaraisiin.
Reiman rysäpaatti on myös lipumassa Tuomaraisiin.
 Mekin haluttiin pitkästä aikaa vähän vaihtelua ja päätettiin lossata viimeöinen saalis Tuomaraisiin.

Tuomaraista voi jo sanoa pieneksi satamaksi. Etualalla FALKEN ja SIPI. Huovari on siirtynyt lossauksen jälkeen ponttoonilaituriin.
Troolari FALKEN Tuomaraisten satamassa. SIPI piilottelee sen takana.

KOSTER kurvaa satamaan tuomaan päivän saalista
Auringon nousua odotellaan viime yönä Airiston eteläpäässä. Kello on 03.29


perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kuinkas lohelle kävi?

Myymättä jäi. Nyt syödään lohta muutama päivä. Saadaan omega kolmosta ja muutakin hyvää.

Sopivan kokoinen lohifilee: Kaksi medaljonkia mahtuu juuri ja juuri pannulle.

Huovarin lohiannos ála chef Jussi

Tuliko meistä viime yönä kalastuksen aatelia?

Lähdettiin eilen aamulla taas troolin korjauksen jälkeen kalaan. Ei oikein nähty mitään päivällä. Mentiin Röölään odottamaan iltaa.

Vedettiin troolia pitkin pintaa koko yö. Tuuli tyyntyi hiljakseen ja komea kuutamo valaisi yön pimeintä lyhyttä hetkeä.

Rockall kiskoo troolia Orhisaaren luona. Kuunsillan takana häämöttää Seilin saaristoa.
Ja siihen otsikon aatelisuuteen: Saatiin kerrassaan poikkeuksellinen troolisaalis tällä kertaa. Olemme nyt liittyneet lohenkalastajien kunnianarvoiseen joukkoon. Lohia eksyy todella harvoin trooliin. Voihan olla, että niitä menee troolin sisään useamminkin. Pyydys liikkuu kuitenkin niin hiljaa, että ne pääsevät uimalla karkuun huomatessaan eksyneensä väärään paikkaan. Taisi olla ensimmäinen lohi viisivuotisen Saaristomeren kalastushistorian aikana. Kerran, muutama vuosi sitten, saatiin turskatroolista Bornholmin vesillä yksi lohi. Niin, ja tulihan sitä silakkaakin parikymmentä tonnia.

Jussilla on suu messingillä. Raatsiiko tuota myydä, vai syödäänkö itse?

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Troolisulkeiset

Saaliit sen kuin pienenee ja vahinkojen määrä kasvaa. Mielikin meinaa mustua, vaan ei auta. Vedettiin taas trooli rikki.

Kaverit ajoivat Rockallin Särkänsalmen satamaan toissaöisen kalastuksen jälkeen. Huovari vei saaliin Laupusiin ja miehistö autoilla troolisulkeisiin. Painettiin töitä puolille öin ja jatkettiin aamusta. Saatiin pyydys kuntoon tänään iltapäivällä.

Troolin pohjassa alapaulan vieressä on ammottava aukko. Siinä langanpäät ja solmut etsivät toisiaan.Troolin paulojen vieressä havaksen solmuväli on 3,2 metriä ja peräänpäin havas tihenee. Kalapussissa solmuväli on enää kymmenkunta milliä. Kunnon sade kuuluu tietysti näihin pihatöihin olennaisena virkistäjänä. Ei tule hiki.
Troolin rikkoutuneet osat kulkeutuvat vedessä tietenkin minne sattuu ja ensin pitää koittaa saada rikkoutuneet liinat selviksi. Vasta sen jälkeen voi alkaa paikkaamaan rikkimenneitä havaksen silmiä.
Kippari on aikamoinen tumpelo käpyhommissa. Kansakoulunkin käsitöissä suurin saavutus oli virkattu ketjusilmukka. Patalappuakaan ei oiken syntynyt. Puikoilla neulomisesta ei tullut yhtään mitään. Onneksi porukkaan kuuluu ammattilaisiakin. Olavi ja Aivo ovat meidän jengin troolimestarit. Muut keskittyvät langanpäiden pitelyyn, kun mestarit korjaavat pyydystä.

Lopulta, koko eilisen illan ja tämänpäiväisen urakoinnin jälkeen on trooli taas kasassa. Kuvassa pyydystä kelataan rummulle ja aurinkokin paistaa.



maanantai 1. kesäkuuta 2015

Laupunen Hanka

Viikonloppu vietettiin kotimaassa matkaillen, tuttavien ja sukulaisten nuorison valmistujaisjuhlien merkeissä.

Aamulla tankattiin polttooainetankit täyteen ja sen lisäksi ahkeroitiin Jussin kanssa tonnin verran lyijyharkkoja paatin ahteriskanssiin painolastiksi. Hiki siinä tuli. Viimekesäisen kuidutuksen myötä paatti on keventynyt siinä määrin, että se alkoi olla tyhjänäkin vähän keulatrimmissä.

Aamujumpan jälkeen lähdettiin kohti Airiston apajia. Tuulta oli luvassa 16 sekuntimetriä ja sen piti moinata iltapäivällä. Äggskärien luokse päästyämme todettiin tuulen vain kovenevan. Rajakarilla ja Fagerholmassa sitä oli puuskissa jo 21 sekuntimetriä. Ajettiin Hankaan tuulta pitämään ja odottelemaan kelien paranemista.

Tuuli sai iltapäivää kohti mentäessä lisää puhtia.


Kesäisin Hankasta ajaa Seilin kautta Nauvoon "ÖSTERN" niminen pieni matkustajalaiva. Sillä voi mukavasti matkustaa Seiliin ja jatkaa seuraavalla vuorolla Nauvoon. Tänään vain ei matkustajia näkynyt. Kova tuuli ja kaatosade ei matkailijoita houkuttele Saariston kauneutta ihailemaan.

Östern kääntää ahteria peruuttaakseen Hankan ramppiin.
Matkustajalaiva meidän ahterin takana.
Sopu sijaa antaa. Ruuhkaa Hankan satamassa.

 Linkki Östernin kotisivuille: Pieni Rengastie


torstai 28. toukokuuta 2015

Kesän ensimmäinen öinen pintaveto

Kovan onnen poikia, kun ollaan, niin päiväsaaliit jäi kehnoksi. Viime päiviin verrattuna ollaan oltu sentään onnellisia, kun pyydykset on säilyneet ehjinä, ainakin vielä. Jos kerran kalaa ei saa ruuman täytteeksi päivällä, pitää kalastusta jatkaa yöllä. Ja mikäs on kauniissa tyynessä kesäyössä troolaillessa. Rokki soi ja dieselit jyllää.


Veto jatkuu: Kohtasimme tanskalaisen Sirius Shippingin "TELLUS" kemikaalitankkerin Rönngrundin ja Nord-Innamon väylien risteyksessä.


Kello on 04.20 ja aurinko on juuri nousemassa Kruununmaan takana.

Saatiin vähän, urheilukielellä, itseluottamusta. Saalista kertyi pitkästä aikaa kansilastiksi asti.





tiistai 26. toukokuuta 2015

Jotakin hyvää ja jotakin huonoa

Niinhän se menee, tämä elämä. On myötä- ja vastamäkiä.

Viime viikko loppui nolosti: Vedettiin perjantaina troolia kuutisen tuntia. Saalista tuli kokonaista reilut kaksi tonnia. Lähdetiin viikonlopuksi kotiin. Lahnojakin oli eksynyt pyydykseen

Lahnasta on tullut vähempiarvoinen kala ja niiden syömisestä ympäristöteko. Savustettua lahnaa, olkaa hyvä.
Tämä viikko alkoi vielä kehnommin kuin edellinen päättyi. Trooli oli rikki heti maanantaina. Ajettiin Röölään korjaamaan, mutta remonttiinhan se pitää lähetää. Tietokonekin muuttui entistä hitaammaksi ja piti samanlaista meteliä kuin lehtipuhaltimet. Oli hidastunut ja hidastunut jo pitkän aikaa ja siksi nämä blogin päivityksetkin olivat jääneet tekemättä.

Eilen saatiin trooli vaihdetuksi ja tänään mentiin aamutuimaan Äggskärien luokse kalaan. Rockallin laskiessa troolia me kävimme tutkimassa Lilla Åggskärin hyljeluotoa. Oltiin paatin kanssa luontoretkellä kalaverkkojen tuhoeläimiä katselemassa.



Tehtiin sitten kahdeksan tunnin pituinen troolinveto. Luotaimen näyttö ei paljoa luvannut. Tyhjää taustakuvaa sai tuijotella.

Saariston pohjaa, missä silakat?
Ja hyvin (huonosti) alkanut viikko jatkui entistä huonommin. Trooli oli solmussa. Sellaista vain tapahtuu joskus. On meille käynyt niin joskus ennenkin. Eihän sinne pussiin kaloja eksy, kun pussin suu on solmuun vedetty. Pyydys oli sentään ehjä, eli se lasketaan hyväksi uutiseksi.

Troolin solmua avataan. Se oli mennyt aika tiukkaan ja vähät silakat tietenkin missä sattuu.
Niin ja lopussa kiitos seisoo.
Päivitämme tätä blogia sähköisen kalastuspäiväkirjan, e-loggbookin, käyttöön tarkoitetulla koneella. Suomen valtio on luovutanut koneen käyttöömme. Myöhään eilen illalla otin tukeen yhteyttä, kun koneella ei enää saanut edes tekstiä kunnolla kirjoitetuksi. Ja, kas kummaa: Tänään Laupusiin kurvaili Juha Helsingistä uuden koneen kanssa ja nyt alkaa taas teksti sujumaan. Erinomaista palvelua kalastusviranomaisten puolelta. Siitä kiitos!

Ja onhan se kesäkin tulossa. Vesilinnutkin on jo saaneet poikasia. Luetaan tämäkin niiden positiivisten tapahtumien joukkoon, ettei ihan mielipahaksi mene tämä kalastus. Kyllä se meidänkin tuuri taas, varmaan, ehkä joskus, kääntyy paremmaksi. Osaakos joku lintujen ystävä kertoa mitä nuo ovat?